saanko olla taiteilija - ELINA KILKKU: TÄYDELLINEN NÄYTELMÄ

Teatteriohjaaja-näytelmäkirjailija Elina Kilkun Täydellinen näytelmä on hauska romaani siitä, millaista on olla yksinhuoltaja ja teatteriohjaaja, joka ei millään saa töitä eikä apurahoja.

Alkajaisiksi päähenkilö Alina Varjonen ilmoittaa asuvansa melkein vankilassa.  Vapautta on rajoitettu, tuomio on pitkä, sen nimi on Ä I T I. Rikoskumppani on ulkomailla, samoin isovanhemmat, yksin on selvittävä. Yh-vanhemmuuden lisäksi Alina kamppailee saadakseen apurahaa ja töitä, onhan hän freelance-teatteriohjaaja. Kaiken lisäksi on vielä ärsyttävä starakollega Matias Raatteentie, jonka ohjauksia ylistetään. Voihan kateus! Karenssit Kelalta ja työkkäristä eivät ainakaan yhtään helpota elämää.

Näistä lähtökohdista aletaan rakentaa railakasta romaanitrilogian ensimmäistä osaa. Apurahahylkyjen sateessa alkaa turhauttaa, miksei Alina jo saa apurahaa. Toisaalta Kilkku kuvaa freelancereiden realismia, tätä se on. Paitsi saahan Alina ohjaustyön, jee! Ikävä kyllä se on seksistis-väkivaltaisen pappakerhon talvisotanäytelmä. Kieli poskella tarvotaan lumihangessa, ja jotenkin kriitikot onnistuvat kirjoittamaan, että ohjaaja Varjonen ihannoi sotaa. Matias Raatteentiekin on katsomossa, ou nou...

Absurdia ja liioittelevaa menoa siis on. Tämä on teoksen parasta antia. Kilkku taitaa tilannekomedian ja itseironian. Nauroin monta kertaa ääneen. Ei kannata lukea tätä syömisen/juomisen yhteydessä, se on vaarallista. Tykkäsin myös kohtauksista, joissa Alina kuvittelee mielessään näytelmiä ja sitä, kunpa pääsisi ohjaamaan niitä. Draaman perusteet -kurssin jälkeen olen ollut erityisen kiinnostunut teatterista, teos sattui siis sopivaan hetkeen. On olo, että voi Turkka, milloin minä saan aikaiseksi kirjoittaa näytelmän/sketsisarjan/leffan!

Samaistuin paljon Alinaan ja hänen ongelmiinsa freelancerina. Alinan poika kysyy äidiltään, mitä tarkoittaa freelancer, ja Alina miettii, onko se vain hieno sana työttömälle vai synonyymi vapaudelle. Riippuu varmaan henkilön kokemuksista, kumpi määritelmä tuntuu oikeammalta. Lukiessani kohtausta, jossa Alina hakee mielessään apurahaa produktiolle, joka käsittelee hänen omia ongelmiaan, ja rahasumma saisi olla mahdollisimman suuri, mietin hekotellen, voiko tämän rehellisempää olla! Alinan sukunimi Varjonen kuvaa myös hyvin sitä, miten päähenkilö on ulkona teatterimaailmasta, nobody, varjoissa.

Kilkku käsittelee taitavasti vanhemmuuden ja työelämän teemoja. Alina pohtii, voiko hän olla taiteilija, kun ei ole töitä eikä sitä apurahaa. Tämä on tosi hyvä kysymys. Paljon on kiinni siitä, millaisia mahdollisuuksia yhteisö meille antaa, ja tämä on usein hyvin sattumanvaraista. Vaikka kuinka olisi tekemisen meininki, aina ei tule palkkiota. Kirjassa tuuletellaan reippaalla kädellä taiteilijamyyttiä ja äitiyteen liittyviä odotuksia ja stereotypioita.

Kiitoksen ansaitsee myös kateuden käsittely, joka kieltämättä on tunteista kenties väheksytyin. Nostan käden pystyyn, minäkin tunnen kateutta. Olen kateellinen kaikille, jotka ovat saaneet sen apurahan/kustannussopimuksen/kritiikin/palkinnon. On päiviä, kun ei jaksaisi kirjautua Instagramiin katsomaan toisten huippuelämää julkkareissa ja vastaanottamssa kirjallisuuden Nobelia.  Kates on minusta tunteena aivan OK, kunhan sen vain pystyy käsittelemään, eikä anna sen muuttua katkeruudeksi.
 
Ainoastaan teoksen dramaturgia mietityttää. Lopussa tarinan tenho ja vetovoima tuntui hieman lässähtävän. Epärealistiselta vaikuttava loppu kenties tapahtui liian nopeasti. Ymmärrän toki ratkaisun, koska romaanitrilogiassa on välttämätöntä pedata seuraavaa osaa lukijalle. Kenties teosta voi arvioida kunnolla vasta, kun on lukenut seuraavat osat. Näitä odotan jo mielenkiinnolla. Sillä välin minun on varmaan kuunneltava Kilkun Vaimovallankumous-äänikirjasarja, josta on tullut jo kaksi kautta. Sarja on käännetty myös puolaksi.

Insinöörivitsit jättäisin pois, ne ovat minusta vastine blondivitseille. Niitä on vaikeaa pitää hauskoina, koska olen parisuhteessa kyseistä ammattikuntaa edustavan kanssa. Insinöörivitsit eivät muutenkaan vastaa kokemuksiani tuntemistani insinööreistä. Vaikka sinänsä kuvaus katastrofitreffeistä on toki hervoton ja onnistunut.

Hyvin koukuttava ja viihdyttävä teos on. Sen ahmaisi nopeasti. Lukutuokiot venähtivät suunniteltua pidemmiksi, kun pakko vielä lukea yksi luku, sen jälkeen lähden töihin! Okei, tämän luvun jälkeen lähden varmasti! Haluan lukea vielä hetken siitä, kun Alinan (ja minun hihii) fanittama Ewan McGregor poimii kukkia kireissä housuissa, ihanaa!

Kirjan esittelyvideossa Kilkku kertoo, että haluaa teoksellaan antaa vertaistukea kaikille niille, joilla ei aina mene täydellisesti perheessä tai työelämässä. Vertaistuellinen elementti on onnistunut, koska minulle jäi teoksesta päällimmäisiksi tunteiksi helpotus ja toiveikkuus. Alina miettii tarinassa, että tärkeintä on yrittää, koska jos ei yritä, ei voi koskaan saada mitään. Vaikka tällä hetkellä olen tyytyväisesti psykologintyössä, tuumin taas, pitäisikö ensi vuonna jättäytyä freelanceriksi. Mutta ne apurahat, aargh! Ainoatakaan en ole saanut, tosin esikoisromaanin työstämiseen niitä tuskin myönnetäänkään, olen siis lakannut yrittämästä. Yksi kirjoittajakaveri on tosin sitä mieltä, että voisin hyvin hakea journalistiseen työskentelyyn apurahaa. Joka tapauksessa tällä hetkellä kirjoittamisen tarpeitani ruokkivat bloggaus ja esimerkiksi Tiede-lehteen kirjoittaminen, kivaa!

Ehdoton lukusuositus vanhemmille ja freelancereille! Hauskuus taattu!

Elina Kilkku: Täydellinen näytelmä
Bazar (2019)
253 s.

Muissa blogeissa:

Elämä on ihanaa
Anun ihmeelliset matkat

#arvostelut
#kirjat
#taiteilijaelämä
#teatteri
#vanhemmuus
#viihde
#yhteiskunta