miksi itsetunto ei ole tärkeää? miksi itseä ei tarvitse rakastaa?

Luin vastikään psykologi-kouluttajapsykoterapeutti Arto Pietikäisen Joustava mieli ja hyvän itsetunnon ABC -teoksen. Kirja sai pohtimaan itsetuntoa ja itsemyötätuntoa sekä sitä, miten jälkimmäinen on lopulta ensimmäistä tärkeämpää. Tekstin lopussa kerron myös, miksi itsen rakastaminen ei ole välttämätöntä hyvän elämän kannalta.

Arjessa viittaamme usein itsetuntoon, jonka sisältöä harvemmin määritellään. Itsetunnolla tarkoitetaan käsitystä itsestä. Se vastaa kysymykseen, minkä verran arvostamme itseä. Sitä voi kutsua myös itsearvostukseksi. Yleisen itsetunnon lisäksi on ehdotettu, että olisi olemassa erilaisia itsetunnon muotoja, kuten akateeminen itsetunto, ihmissuhteisiin liittyvä itsetunto jne. Vaikka itsetunto vaikuttaisi olevan universaali ilmiö, aasialaiset eivät ole yhtä halukkaita ylistämään itseä kuin länsimaalaiset ja länsimaalaiset tapaavat turvautua itsetehostukseen enemmän kuin aasialaiset.

Itsetunto onkin saanut länsimaissa kuningaspaikan, ja on konsulttien rakastama sana. Moni toivoisi parempaa itsetuntoa, ja internetistä löytyy kaiken maailman niksipirkkoja itsetunnon kohottamiseen. Itsetunnosta on tullut epämääräinen ja hähmäinen käsite, joka on saanut itseisarvoisen aseman. Sitä esitetään patenttiratkaisuna milloin mihinkin. Itsetuntoa nyt vaan pitäisi pakonomaisesti kohottaa. Parempi olisi, jos se olisi jo syntyessä hyvä, sillä elämä on surkeaa huonolla itsetunnolla varustettuna.  "Huono itsetunto" on sekava vyyhti, jolla selitetään laajaa kirjoa hyvin erilaisia asioita, kuten pieleen mennyttä työhaastattelua, epäonnea rakkaudessa, masennusta, aloitekyvyn puutetta, alisuoriutumista, koulukiusatuksi joutumista, narsismia ja oikeastaan mitä tahansa ongelmaa.

ITSETUNTOA EI VOI MERKITTÄVÄSTI KOHOTTAA

Mitä hyötyä hyvästä itsetunnosta on? Toki pienellä haeskelulla voi löytää tutkimuksia, joissa todetaan hyvän itsetunnon yhteyksiä mm. parempaan mielenterveyteen ja onnellisuuteen. Kuitenkin näitä tutkimuksia on kritisoitu esim. käsitteen epämääräisestä käytöstä, heikosta metodologiasta, syy-yhteyden puuttumisesta ja ajatusvinoumien vaikutuksista tutkimuksiin. Vaikka jossakin tutkimuksessa kerrottaisiin hyvän itsetunnon olevan hyvä juttu, tämä ei välttämättä ole totta eikä vielä kerro todettujen hyötyjen johtuvan juuri hyvästä itsetunnosta, vaan selittävä tekijä voi olla jokin aivan muu.

Lisäksi tutkimuksissa on havaittu, ettei itsetunnon kohottaminen todellisuudessa ole mahdollista merkittävissä määrin, eikä koko itsetunnolla ole vahvistettu olevan sellaisia hyötyjä kuin on annettu ymmärtää. Käytännössä itsetunto ei siis onnistu takaamaan elämässä (opiskelussa, työssä, ihmissuhteissa) menestymistä, eikä se ole niin merkittävä juttu kuin on vuosikymmeniä hoettu. Liiallisesta itsetunnosta voi itse asiassa olla haittaa, kuten narsismia ja riskikäyttäytymistä (esim. päihteet). Self help -kulttuuri on ohjannut meitä ajattelemaan positiivisesti itsestä. Tämä neuvo ei toimi kaikilla, vaan se voi pikemminkin tehdä olon vain huonommaksi.

Puhe itsetunnosta jakaa ihmiset ikävällä tavalla kahteen leiriin: niihin, joilla sitä on, ja niihin, joilla ei. Tämä ei kuitenkaan vastaa todellisuutta. Aivan kaikki kokevat olonsa silloin tällöin epävarmoiksi, yksinäisiksi ja poikkeaviksi. Nekin, jotka ulkoisesti näyttävät itsevarmoilta. Vaikka ulkoinen kuori olisi mitä, sisäinen maailma saattaa olla jotain aivan muuta. Ei ole niin, että "hyvä itsetunto" on normaali tila, johon tulisi kaikin keinoin pyrkiä, ja "huono itsetunto" on epänormaali, josta pitää päästä eroon.

Ihmismieleen mahtuu kaikenlaisia ajatuksia ja ilmiöitä, jotka vaihtelevat. Toisina päivinä meillä on enemmän myönteisiä ajatuksia itsestä, toisina kielteisempiä, ja tämä on aivan normaalia ihmiselämää. Se, että pyrkisi jatkuvasti ajattelemaan itsestä vain positiivisesti tai ajattelisi olevansa parempi kuin muut, on melko mahdoton tehtävä, ja sen yrittäminen voi kertoa pikemminkin tarpeesta pitää itsestä yllä jonkinlaista illuusiomaisen ylivertaista kuvaa.

HYVÄ ITSETUNTO ON LOPUTON TAISTELU

Itsearvostusta ei pidä tietenkään heittää täysin romukoppaan. Se on yksi osa mielemme toimintaa, johon voi suhtautua neutraalisti. Voimakas itsekriittisyys sekä itseä koskevat lannistavat ja mustavalkoiset ajatukset ovat ominaisia esimerkiksi masennukselle, mitkä heikentävät mielenterveyttä, ja näitä ajatuksia on ehdottomasti käsiteltävä ammattiauttajan kanssa. Mutta ratkaisu masennukseenkaan ei ole itsetunnon parantaminen, koska se ei auta. Monilla on varmasti kokemuksia siitä, kun on avautunut vaikeuksistaan jollekulle ja saanut pinnallisen neuvon: "Älä ajattele itsestäsi noin." Onko tämä auttanut ja lopettanut lannistavat ajatukset? Tuskin.

Jos itsearvostuksen varaan laittaa kaikki kortit, pelaa melkoista riskipeliä. Mikäli itsearvostus ankkuroituu esimerkiksi työhön, mitä tapahtuu silloin, kun menettää työn tai ei menesty siinä siten kuin toivoi? Onko silloin täysin arvoton ihminen? Ulkopuoliset sanoisivat, että ei tietenkään ole. Koska itsekriittisyys on kuitenkin melko standardiasetus aivoissamme, todennäköisesti kokee arvottomuutta. Vaatimus korkeasta itsetunnosta on tuollaisessa tilanteessa julma. Koska itsetunto on lopulta arvio tai mielipide itsestä, sen varaan ei kannata elämää laskea.

Epätoivoisen itsetunnon paikkaamisen ja pönkittämisen sijaan olisi mielenterveydelle edullisempaa harjoittaa itsemyötätuntoa. Emme voi valita ajatuksiamme emmekä päättää, ettemme ikinä enää ajattelisi itsestä kriittisesti.  Elämä heittää takuulla eteemme vaikeita tilanteita, jolloin lannistavat ajatukset taas aktivoituvat. Taistelua hyvästä itsetunnosta ei lopulta voi voittaa. Sen sijaan voimme vaikeuksissa hakea muilta turvaa, olla lisäämättä kärsimystä ja pyrkiä suhtautumaan ikäviin ajatuksiin hyväksyvästi, minkä ansiosta emme tule kaataneeksi bensaa liekkeihin eivätkä ajatukset vaikuta itseen kohtuuttomasti.

Minultakin on joissakin työyhteisöissä kyselty vinkkejä itsetunnon kohottamiseen, enkä ole niitä suostunut antamaan. Suosittelen ennemmin tutustumaan Arto Pietikäisen kirjoihin, joiden avulla voi opetella joustavampaa suhdetta itseen ja muihin sekä harjoitella itsemyötätuntoa.

ITSEÄ EI OLE PAKKO RAKASTAA ELÄÄKSEEN HYVÄÄ ELÄMÄÄ

Hyvän itsetunnon aisaparina esiintyy usein ajatus siitä, miten tärkeää on rakastaa itseä. Tämän merkitystä ei oikeastaan missään lopulta perustella kunnolla, paitsi ehkä omilla kokemuksilla (joita niitäkään ei avata). Itsensä rakastamisen ajatuksessa on nähdäkseni paljon samaa kuin hyvän itsetunnon tavoittelussa. Molemmissa pyritään vaalimaan ja buustaamaan itseä. Itsensä rakastaminen voi tuntua ihan yhtä epämääräiseltä ja vaikealta tavoitteelta kuin hyvä itsetunto. Jokaiselle tulee vaikeita päiviä, joina ajatus itsensä rakastamisesta on aivan mahdoton.  Vaatimus itsensä rakastamisesta on, no, vaatimus, eikä mieli kaipaa vaatimuksia joksikin tulemisesta, vaan ennen kaikkea ymmärtämistä siinä tilassa, jossa se nyt on. Tässäkin kohtaa joustavampi tapa olisi harjoittaa myötätuntoa itseä kohtaan, eikä pinnallisesti ja mekaanisesti hokea rakastavansa itseä.

Lisäksi myötätunto yhdistää meidät muihin ihmisiin, jotka kärsivät ihan yhtä lailla kuin itse. Kun vapauttaa itsensä tarpeesta olla erityinen, voi kokea yhteenkuuluvuutta muihin.

Kannattaa miettiä, kuka hyötyy ajatuksesta, että huonosta itsetunnosta pitäisi päästä eroon tai itseä on pakko rakastaa, jotta voi elää täyttä elämää. Kenties tällaisia valmennuksia tarjoava yrittäjä, joka saa rahaa siitä, että saa sinut tuntemaan itsesi vajavaiseksi ja siten muista poikkeavaksi?

Kaikki me olemme vajavaisia ja sellaisina lopulta päätämme elämän.
Voit olla kokonainen riippumatta itsetunnostasi.
Ehkä sinussa ei ole mitään korjattavaa.

#kirjat
#psykologia
#tutkimukset