miksi äitiys on niin hirveää?

Äitiys, tuo aiheista kauhein, kuten Antti Holma on todennut. Miksi äitiys on aiheena niin vaikea käsitellä? Miksi äidit syyttelevät toisiaan keskustelupalstoilla? Miksi äitejä yritetään laittaa samaan muottiin? Tätä teemaa ajattelin ruotia. En ole äitiyden asiantuntija eikä minulla ole omia lapsia. Sen sijaan olen ihmisen tunteiden, ajattelun ja käyttäytymisen asiantuntija, josta käsin pohdin asiaa.

Hetki sitten fysioterapeutti Rita Niemi-Manninen ilmoitti lopettavansa Imetyksen tuki ry:n imetysvaikuttajana toimimisen parin kuukauden kokeilun jälkeen. Hän koki arvostelun olevan rankkaa ja menevän jopa kiusaamisen puolelle. Soraa tuli jo siitä, että joidenkin mielestä Niemi-Manninen ei ollut oikea henkilö imetysvaikuttajaksi, koska on liian hyväkuntoinen ja itsestään huolehtiva. Paheksuntaa aiheutti korvikemaidon antaminen, hänen ruokavalio ja motiivit ryhtyä imetysvaikuttajaksi.

Ikävä kyllä tämä ei ole mikään yksittäistapaus, vaan ilmiö tuntuu olevan melko yleinen. Suomen seuratuin äiti, Karoliina Pentikäinen, kirjoitti pari päivää sitten blogissaan saamastaan kritiikistä, kun jätti kaksosvauvansa isovanhempien hoitoon yhdeksi yöksi ja meni hotelliin puolisonsa kanssa lepäämään. Monet ensimmäistä vauvaa odottavat tuttavani ovat kertoneet siitä hämmennyksestä, kun ovat yrittäneet etsiä netistä vertaistukea, solidaarisuutta ja tsemppausta, mutta vastassa onkin ollut syyttelyä, raivoa, ankaruutta ja tuomiokellojen soittoa. Toki asiallisiakin keskusteluja onneksi löytyy.

Netti ja sen suoma anonyymiys varmasti osaltaan ruokkivat estotonta kirjoittelua mistä tahansa aiheesta, mutta se ei ole ainoa selitys. Uskoisin, että suurin syy syyttelyyn ovat tunteet, niistä yhtenä vastuun pelko. Se ajatus, että on  suurimmaksi osaksi vastuussa siitä, millaiseksi ihmisyksilö kehittyy, on todella pelottava, totaalinen, lamaannuttava ja kauhistuttava. Vanhempi voi miettiä yön pimeinä tunteina, tuleeko minun lapsestani syrjäytynyt, psykopaatti, kouluampuja.

Vastuu mielletään kuuluvan pääasiassa henkilölle, jolla on eniten valtaa asiasta. Äidit yleensä viettävät enemmän aikaa lapsen kanssa ja imettävät jos haluavat tai pystyvät, siksi vastuun ajatellaan olevan enemmän äideillä kuin isillä, vaikka tietäisimme tästä poikkeuksia. Tästä syystä meillä on huonon äidin käsite, mutta ei huonon isän käsitettä. Vastuu myös henkilöityy yleensä yhteen ihmiseen, eikä laajemmin vaikkapa yhteiskunnan rakenteisiin tai muihin abstrakteihin seikkoihin. On helpompaa syyttää pääministeriä kuin lakeja, jotka ovat olleet voimassa ennen pääministerin virkaanastumista.

Evoluutio on muokannut ihmistä siten, että olemme erityisen valppaita ja herkistyneitä vauvoille, koska meidän hommahan se on huolehtia niistä ja huomata mahdolliset vaaran paikat. Siksi emme ole herkistyneitä vain omille vauvoille vaan myös toisten. Ihmismieli on sellainen, että se moralisoi muita hyvin helposti ja jatkuvasti, kuten aivotutkija Lauri Nummenmaa kertoo tänä vuonna ilmestyneessä teoksessaan. Moralisointi on yhteydessä juoruiluun, koska mistäs muusta me juoruamme kuin muiden sanomisista ja tekemisistä.

Yksi tunne, joka tähän ilmiöön liittyy, on epävarmuus. Epävarmuus voi saada ihmisen hyökkäämään voimakkaasti (tässä yhteydessä verbaalisesti). Jokainen vanhempi on epävarma omista kyvyistään ja taidoistaan suhteessa lapseen. Epävarmuutta lisää se, että edes asiantuntijat ja tutkijat eivät osaa aina antaa yksiselitteisiä vastauksia kasvatuksesta ja vauvan hoitamisesta. Välillä perhepeti yhdistetään kätkytkuolemaan, toisissa tutkimuksissa tätä yhteyttä ei löydetä. Hämmennystä voi lisätä sekin, kun erilaiset suositukset voivat olla poikkeavia eri maissa.  Monet vetoavat keskusteluissa kehityspsykologiaan, jonka näkemyksiä on laajalti kritisoitu ja tuuletettu. Niiden takana kun on enimmäkseen miehiä kertomassa naisille, että naisen paikka on kotona lasten parissa, ja kaikilla teorioihin pohjautuvilla suosituksilla ei ole tieteellistä pohjaa. Epävarmuus aikaansaa ahdistusta ja huolta, kun ei tiedä miten toimia.

Epävarmuuden ja ahdistuksen tunteet taas ruokkivat helposti mielipiteiden polarisoitumista ja sitä, että kysymyksiin on yksi ainoa vastaus. Tämä on ihmisen hallintakeino epämukavassa tilanteessa, tarve kontrolloida jotenkin tuntematonta. Mutta maailmassa ei ole olemassa mitään asiaa, johon olisi olemassa yksi ainoa ratkaisu / vastaus / menettelytapa. Kun tilanteet ja ilmiöt kärjistyvät,  niin yhtäkkiä onkin yksi ainoa tapa ruokkia, imettää, nukuttaa ja hoitaa vauvaa, ja kaikki muut tavat ovat haitallisia ja vauvaa vaurioittavia.

Lisää löylyä tulee siitäkin, kun vauva ei itse osaa kertoa mikä on hätänä ja mitä tarvitsee, vaan vanhemman pitäisi jotenkin kyetä tulkitsemaan vauvan vihjeitä ja vuorovaikutusta. Todella ahdistavaa ja epävarmaa. Jotkut hakeutuvat ammattiauttajalle, koska esimerkiksi vauvan itkuisuus voi aiheuttaa niin suurta tuskaa ja riittämättömyyden tunnetta, että omat keinot loppuvat.  Puhumattakaan sitten synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Nämä eivät ole siis lainkaan pikkujuttuja eivätkä vähäteltäviä.

Lapset saattavat herättää vanhemmissa omia muistoja lapsuudesta ja nostaa esiin vaikeita tunteita, joita ei välttämättä ole helppoa käsitellä. Hankalat tunteet, vaille jäämiset ja muut vastaavat saattavat herätellä esimerkiksi vaativuutta. Voi myös miettiä, voivatko yksilökeskeisyys ja kilpailuyhteiskunta ruokkia äitien syyllistämistä, kun vanhemmuus nähdään yksilösuorituksena. Monet eläinlajit ja itse asiassa myös ihmiset ovat yhteisöllisiä kasvattajia, THL on laatinut hyvän tiivistelmän aiheesta. Jotkut ovat sitä mieltä, että äitiys voi olla toisille nykyään vahvempi identiteetti kuin vaikkapa työ. Äitiyden ympärille on perustettu sometilejä ja blogeja, jotka käsittelevät pääasiassa perhe-elämää.

Toivoisin, että voitaisiin tuoda esiin, että jokainen perhe tekee kuten heille sopii, eikä ole ok arvostella toisten ratkaisuja, kuten ei ole muutenkaan ok arvostella toisia (lastensuojelun tapaukset ovat asia erikseen). Jokainen lapsi ja perhe on yksilöllinen, eikä siis ole olemassa yhtä kaikille sopivaa tapaa. Ollaan kilttejä toisillemme, koska kaikki ovat epävarmoja kasvattajia. Myös he, joilla jo on useampia lapsia, koska jokainen uusi lapsi on oma tapauksensa, eikä kenelläkään ole kokemusta juuri hänen kasvattamisestaan.

#psykologia
#vanhemmuus