KUN KAIKKI ON syötävää - AGUSTINA BAZTERRICA: ROTUKARJA

Dystopia myy, se on selvää. The Handmaid's Tale pyörii HBO:lla kolmatta kauttaan, Margaret Atwood on kirjoittanut jatkoa siihen pohjautuvalle alkuperäiselle romaanilleen. Ihmiset ovat uteliaita brutaaleista todellisuuksista, jotka kauhistuttavat ja säväyttävät. Niiden parissa voi miettiä, olisiko tämä mahdollista, voisiko tämä toteutua. Olisi helpottavaa todeta, ettei Bazterrican tarina voisi koskaan olla tosi. Kunpa voisin sanoa niin.

Palkittu romaani kertoo siitä, kuinka virus on iskenyt eläinkuntaan. Ne hävitetään. Koska ihminen kuitenkin haluaa syödä lihaa, hallitus päättää laillistaa ihmislihan tuottamisen. Ihmiset jakautuvat syöjiin ja syötäviin. Romaanissa jotkut ymmärtävät epäillä kyseessä olevan hallituksen huijaus ja yritys hallita näin väestönkasvua, köyhyyttä ja rikollisuutta. Päähenkilö, Marcos Tejo, toimii lihajalostamon päällikkönä. Hän yrittää maksaa dementoituneen isänsä kalliit hoitolamaksut tekemällä vastenmielistä työtä, joka käy hänelle päivä päivältä raskaammaksi. Marcoksen elämä muuttuu, kun hän saa lahjaksi rotukarjaksi luokitellun naisen, "ylellisyystuotteen". Hän pitää naista, naarasta, tallissa ja huolehtii tästä.

Tarina sisältää yksityiskohtaisia kuvauksia ihmisten (eli "päiden") teurastamisesta, nylkemisestä, heittämisestä kiehuvaan veteen ja, niin, siitä syömisestä. Jopa elävänä. Tarinassa piipahdetaan myös karmivassa ihmiskoelaitoksessa, jossa tehdään mengelemäisiä testejä ihmisille, joilta on äänijänteetkin poistettu. Edellä mainittujen takia teos ei ehkä ole aivan kaikkia varten. Minäkin jouduin etäännytämään itseäni kerronnasta, jotta kestän niin groteskeja kohtauksia, etenkin ennen nukkumaanmenoa.

"Hän ei kutsu teurastettavia ihmisiksi, kun hänen täytyy selittää uudelle työntekijälle, miten lihaa prosessoidaan. Muuten hänet voitaisiin pidättää, hänet voitaisiin jopa passittaa kaupunginteurastamoon ja panna lihoiksi. Tappaa olisi osuvampi ilmaus, tosin ei sekään sallittu."

Marcos on yksinäinen. Isä elää omassa maailmassaan, ei vaikuta tunnistavan poikaansa. Marcos tahtoo pitää häntä kaupungin parhaimmassa hoitolaitoksessa, huonommissa on se riski, että kuoleman jälkeen ruumis syödään. Marcoksen vaimo, Cecilia, on toipumassa äitinsä luona heidän pienen poikansa äkillisestä menetyksestä. Cecilia ei pysty palaamaan kotiin. Marcos kaipaa poikaansa. Siskolta ei saa mitään apua isän hoitamiseen, paitsi sentimentaalisen ja kärsimyspisteitä keräävän muistotilaisuuden järjestämiseen.

Tarina tiivistyy ja ahdistus kasvaa, kun Marcos joutuu pitämään tunteensa kurissa ja itsensä ruodussa. Hän on kasvissyöjä, mutta ympäristön paineen takia hänkin syö lihaa. Alkupaloiksi sormia, jotka maistuvatkin yllättäen maukkailta. Hankaluuksia tuottaa myös tallissa elävä naaras. Marcos ei tiedä, mitä sille tekisi. Huolenpito johtaa kiintymykseen ja naaraan raskauteen. Marcos tietää rikkovansa lakia. Jos hän jäisi kiinni, hän joutuisi teuraaksi. Marcos siis pitää naarasta lukittuna kotonaan, poissa muiden katseilta. Hän yrittää opettaa naaraalle ihmisten tapoja ja suojella tätä, että tuleva lapsi säilyisi hengissä.

Lukiessa tietää, ettei tarina voi päättyä onnellisesti. Yhteiskunta on liian hirveä, julma ja teurastava. Marcos ei voi piilotella naarasta loputtomiin, mitä hän oikein tekee? Eikä tarina päätykään onnellisesti. Vai päättyykö? Tämän tulkinnan kirjailija jättää taitavasti lukijalle. Loppu herättää monia eettisiä kysymyksiä, ja saa lukijan pohtimaan henkilöiden moraalia ja motiiveja. Toisaalta teoksessa näytetään, miten vaikeaa on toimia yksiselitteisesti oikein, varsinkin vallitsevaa normaaliutta vastaan.

Kauheuden ja ihmissyönnin keskeltä löytyy myös kauniita kohtauksia, rakkautta ja välittämistä. Niin on ihminen kykenevä pahaan kuin hyvään, tässä romaanissa enemmän silti pahaan. Kovinkaan altruistista hyvän tekemisen tasoa en teoksesta löydä, vaan kaikki teot tuntuvat kirjassa pohjautuvan egoistiseen hyödyn tavoitteluun. Teksti on myös hypnoottista ja vetävää, juoni erittäin koukuttavaa.

Bazterrica on onnistunut luomaan osuvan allegorian siitä, kuinka ihminen kohtelee eläimiä. On kiusallista ymmärtää, miten mielivaltaisesti joitain eläimiä syödään ja riistetään, joitain eläimiä taas lellitään ja kuskataan luksushoitoloihin. Kirjailija näyttää, kuinka häikäilemättömästi ihminen kaluaa tuotanto-otuksen, ottaa kaiken irti, ei jätä mitään osaa jäljelle, jopa silmämunat ja ääni viedään. Ihminen on tarinassa peto. Lapset miettivät ruokapöydässä, miltähän sedän liha maistuisi. Tämä on järkyttävää ja väärin, tämä todellisuus jossa elämme. Ainakin allekirjoittaneen tämä teos sai pohtimaan lihansyöntiä uudestaan. Yhtäkkiä  mietin,  pitäisikö liikkua kohti vegaaniutta. Voisin olla itsekin syntynyt tuotantolaitokseen ja ainoa tarkoitus elämässäni olisi tulla syödyksi. Tämä on julmaa ja kaukana inhimillisyydestä. Meillä on vastuu, jota on käytettävä viisaasti ja heikompiamme tukien, kuten demokraattisessa yhteiskunnassa kuuluu.

Agustina Bazterrica: Rotukarja (Cadáver Exquisito)
Käännös: Einari Aaltonen
Like (2019)
250 s.

Muissa blogeissa:

Kirjapöllön huhuiluja
Yöpöydän kirjat

#Arvostelut
#Filosofia
#Kirjat
#Yhteiskunta