Annoin pienen haastattelun Helsingin Sanomille liittyen tv-sarjojen koukuttavuuteen ja post-series depressioniin. Edellinen on ilmiö, joka kuvaa tyhjyyden ja haikeuden tunteita mahtavan sarjan päättymisen jälkeen. Suomeksi sen voisi kääntää esimerkiksi sarjan jälkeiseksi alakuloksi. Tältä voi tuntua muunkin kulttuurisen tuotteen (esimerkiksi kirjojen tai kirjasarjojen) päättymisen jälkeen. On luonnollista kokea näin, koska onhan sarjan maailma yleensä kaurapuuroarkeamme jännittävämpi, jolloin on tuskallista luopua siitä ja tutuiksi käyneistä hahmoista. Onneksi tämäkin olo menee ennen pitkää ohi, kuten muutkin olot elämässä.
#kulttuuri #tv-sarjat
0 Comments
Korona-aikaa on eletty reilu vuosi, ja elämämme on sen myötä muuttunut. Mutta millainen muutos taiteiden kentällä on tapahtunut?
Annoin Ylelle haastattelun aiheesta, miksi ihmiset haluavat katsoa tiettyjä sarjoja ja elokuvia uudelleen ja uudelleen. Nämä palvelevat muun muassa turvan tunnetta, yhteenkuuluvuuden tarvetta, rentoutumista ja identiteetin rakentamista. Haastattelu meni myös radioon ja iltauutisiin.
#elokuvat #kulttuuri #tv-sarjat Kävimme viikonloppuna heilan kanssa Savonlinnan oopperajuhlissa. Ooppera oli toinen koskaan näkemäni, keltanokka pokalla siis ollaan. Kuitenkin tykkäsin kovasti Sevillan parturista.
|
bloggaaja
Anne Haikola arkisto
April 2023
kategoria
All
|