Tiede-lehden kauhujuttuni, josta postasin syyskuussa, ilmestyi Hesarissa. Mahtava juttu, nyt juttu saa enemmän näkyvyyttä. Tässä pieni tekstinäyte jutusta:
"Kauhuviihteen etuna esimerkiksi vuorikiipeilyyn verrattuna on tieto siitä, ettei uhka ole todellinen. Oikeassa vaarassa elimistömme keskittyisi hengissä selviytymiseen, mutta kauhuelokuvan aikana voimme rauhassa nauttia jännittävästä kokemuksesta. Samasta syystä vuoristoradassa kiljutaan ja nauretaan samaan aikaan. Kyyti on jännittävää ja ihanaa, koska voimme luottaa siihen, ettemme ole vaarassa lentää ulos laitteesta. ”Pelko on korkean vireystilan tunne, joka valmistaa kehoa toimintaan. Se jakaa näin samoja ominaisuuksia ilon ja vihan kanssa. Pelosta nauttiminen on mahdollista kontrolloiduissa oloissa”, kertoo pelkoa tutkinut psykologi Matthew Hudson Irlannin National Collegesta sähköpostihaastattelussa." #kirjoittaminen #lehtijuttujani #tutkimukset
0 Comments
Tiede-lehdessä (10/2019) on juttuni siitä, miksi ihmiset haluavat katsoa kauhuelokuvia. Sieltä selviää muun muassa, että kauhu kuluttaa energiaa, kauhun katsomiseen voi olla romanttisia syitä sekä mikä on empatian merkitys kauhuviihdettä katsellessa. Tämä oli lukijaäänestyksessä lehden kolmanneksi suosituin juttu, vau! Lukekaa, jos uskallatte!
www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/kauhu-kuluttaa-energiaa https://www.tiede.fi/artikkeli/tilaajille/kauhun-katsoja-tuntee-elavansa #kirjoittaminen #lehtijuttujani #tutkimukset #viihde Kesällä tuli kirjoitettua kaksi vieraskynää ystäväni blogiin. Kirjoitin vahvuuksista sekä siitä, mitä luovuus on ja miten sitä voisi kehittää. Tässäpä linkit ja pari otetta teksteistä:
"Innovaatioiden ja keksintöjen takaa löytyy usein nimenomaan luovuus. Siihen liittyy keskeisesti uteliaisuus ympäristöä, maailmaa ja muita ihmisiä kohtaan. Luova mieli on tutkiva mieli. Onnistuessaan luovuus usein vie kehitystä eteenpäin ja parempaan suuntaan, koska se kyseenalaistaa tavanomaiset ratkaisut ja tekee toisen ehdotuksen asiaintiloille. Luovat ihmiset ovat yleensä avoimia uusille kokemuksille." "Vahvuuksien tunnistamisella ja niiden käyttämisellä on tutkittu olevan hyvinvointia ja elämäntyytyväisyyttä tukeva vaikutus. Ne on yhdistetty suurempaan onnellisuuden sekä elinvoimaisuuden kokemukseen ja masentuneisuuden vähenemiseen. On saatu myös näyttöä niiden pitkäaikaisvaikutuksista vähäisempään stressitasoon ja ennusteeseen hyvinvoinnin jatkumisesta." #kirjoittaminen #positiivinen psykologia #tutkimukset Anders Vacklinin ja Janne Rosenvallin Käsikirjoittamisen taito kokoaa yhteen tv- ja elokuva-alan opit. Massiivinen teos on yleishyödyllinen myös kaikille kirjoittamisesta kiinnostuneille.
|
bloggaaja
Anne Haikola arkisto
April 2023
kategoria
All
|