 Korona-aikaa on eletty reilu vuosi, ja elämämme on sen myötä muuttunut. Mutta millainen muutos taiteiden kentällä on tapahtunut?
0 Comments
 Johanna Huhtamäen ja Vappu Pimiän kirjassa Valon antajat annetaan ohjeita onnellisuuteen, kiitollisuuteen ja menestymiseen. Kirja on hämmentävä sekoitus tiedettä, keittiöpsykologiaa, omia kokemuksia ja huuhaata. Pyrin tässä arvostelussa tarkastelemaan joitakin sen esittämiä väitteitä.
 Meeri Koutaniemi ja Ann-Mari Leinonen tarttuvat kirjassaan mitä karmeimpaan: seksuaaliväkivaltaan. Kirjassa pääsevät ääneen 14 ihmistä, joille on tehty seksuaalista väkivaltaa. Useimmat jakavat tarinansa omilla kasvoillaan.
 Eräs sukulaiseni kokeili vuosia sitten Annie Hopperin DNRS-menetelmää, tuloksetta. Tähän menetelmään perustuu myös Maria Nordinin kritisoitu Free to heal -metodi (Eroon oireista). Tutustuin Hopperin menetelmän harjoitusoppaaseen ja DVD-materiaaliin, seuraavassa niistä ja Nordinin menetelmästä kritiikkiä.
 Elina Kilkun osittain omakohtaisista kokemuksista ponnistava fiktiivinen nuortenromaani tuo esiin lapsen ja keski-ikäisen miehen välisen suhteen.
 Tiina Katriina Tikkasen esikoisromaanissa käsitellään yhtä kuvottavinta ja järkyttävintä asiaa maailmassa: kun vanhempi käyttää lastaan hyväksi. Kirja pohjautuu osittain kirjailijan omaan elämään.
 Luin hetki sitten Katriina Huttusen Surun istukka -teoksen. Se on omaelämäkerrallinen esikoisromaani naisesta, jonka tytär on tehnyt itsemurhan. Teoksen teemoja ovat itsemurha, kuolema, suru ja traumaattinen kriisi.
 Vuoden kohukirja on tituleerattu feministiseksi teokseksi. Voimassa nykypäivän asetelmat on käännetty nurin: naiset satuttavat miehiä ja alistavat nämä valtaansa. Voiko Voimaa kutsua feministiseksi vai onko se salamoita sinkoava kiukkuinen kostofantasia?
 Olen havainnut, että viime vuosina on julkaistu yllättävän paljon tietynlaista kirjallisuutta, jollaista ei ennen ole juuri kirjoitettu.
|
Kuva: Emilia Siippola
bloggaaja
Anne Haikola arkisto
September 2021
kategoria
All
|
RSS Feed