Korona-aikaa on eletty reilu vuosi, ja elämämme on sen myötä muuttunut. Mutta millainen muutos taiteiden kentällä on tapahtunut?
0 Comments
Annoin Ylelle haastattelun aiheesta, miksi ihmiset haluavat katsoa tiettyjä sarjoja ja elokuvia uudelleen ja uudelleen. Nämä palvelevat muun muassa turvan tunnetta, yhteenkuuluvuuden tarvetta, rentoutumista ja identiteetin rakentamista. Haastattelu meni myös radioon ja iltauutisiin.
#elokuvat #kulttuuri #tv-sarjat Viikko sitten katsoin viimein Ari Asterin ohjaaman Hereditary-elokuvan (2018). Se oli yksi vuoden tapauksista, eikä syyttä. Hereditary ei ole perinteinen kauhuelokuva ja siksi juuri se on mielenkiintoinen. Seuraava arvio sisältää juonipaljastuksia.
Anders Vacklinin ja Janne Rosenvallin Käsikirjoittamisen taito kokoaa yhteen tv- ja elokuva-alan opit. Massiivinen teos on yleishyödyllinen myös kaikille kirjoittamisesta kiinnostuneille.
Vuoden 2016 kannibaalielokuva Raw on pokannut useita palkintoja, mutta saanut osakseen myös kritiikkiä. Kritiikki on kohdistunut lähinnä filmin graafiseen kuvastoon. Varmasti aihe itsessään on monelle luotaantyöntävä, nimittäin ihmislihan syöminen. Toronton elokuvafestareilla piti jopa kutsua ambulanssi, kun osa ihmisistä pyörtyi näytöksen aikana. Elokuva on myös Netflixin TOP-10-listalla kauhuleffoista, jotka jätetään kesken. Jos haluat välttää spoilausta, älä jatka tämän pidemmälle.
|
bloggaaja
Anne Haikola arkisto
June 2023
kategoria
All
|